KaikuArt Oy
kaikuart.comVisual Preview
KaikuArt on kahden naisen - äidin ja tyttären - yritys. Taiteilija Sanna Anttonen (Suomen taiteilijat ry:n jäsen) on tunnettu kauniiden ja harmonisten värimaailmojen luomisesta tavalla, joka säilyttää teosten yllätyksellisyyden. "Nuoruudessani oli yksi haaveammatti: muotoilija. Elämä kuitenkin kuljetti toisin, en päässyt yhteen Suomen arvostetuimpaan taiteen opinahjoon. Lähdin siis liike-elämään mahdollisimman kauas taiteesta. Määränpää oli selvä, mutta polku toinen. Vapaa-aikani kuitenkin täyttyi käsillä tekemisestä erilaisin materiaalein - tästä hyvä esimerkki on lasityöt. Kaikki muuttui, kun tyttäreni Inka ilmoitti tarvitsevansa taidemaalauksen. Parin kuukauden kuluttua tauluja oli kymmenittäin ja tarvikkeita pienen puodin verran. Illat kuluivat erilaisia tekniikkavideoita katsoen ja viikonloput käytäntöön soveltaen. Tiesin tulleeni kotiin", Sanna kertoo. Sannan tyttären, Inka Leskisen (VTM) rooli KaikuArtissa on viedä taide lähemmäs kuluttajaa ja tehdä sen hankkimisesta yhtä luontevaa, kuin minkä tahansa muun design- tai sisustusesineen. "Uskomme, että taide luo kotiin tai liiketilaan tunnelman ja yksilöllisyyden, mikä saa sen erottumaan kaikista muista. Ajatuksena on, että jokainen on itse oman elämänsä paras galleristi. Lopulta on tärkeintä, että valittu teos tuo katsojille inspiraatiota, kauneutta ja iloa", Inka kokoaa. KaikuArtin taidetta voi löytää asuntomessutaloista, hotelleista, sisustusliikkeistä, kodeista, julkisista tiloista ja yrityksistä. "Saamme usein kuulla, kuinka asiakkaiden ensimmäinen taideostos on tapahtunut KaikuArtilta", Sanna ja Inka kokoavat.
Why follow KaikuArt Oy?
EarlyFinder highlights companies showing breakout signals across traffic, marketing activity, and revenue proxies. Create a free account to monitor performance, benchmark against peers, and export curated lists to your workflow.
Revenue & Pricing
Revenue insights
Revenue insights locked
Sign in to access estimates, confidence ratings, and revenue benchmarks.
Unlock insightsMonthly traffic trends
Website visits over the past 12 months
Website traffic locked
Sign in to view full trendlines, YoY growth, and segment performance.
Unlock insightsTop keywords
Organic opportunities driving discovery
Traffic sources
Channel mix across the latest month
Traffic sources locked
Sign in to view acquisition mix and paid vs. organic breakdowns.
Unlock insights