Kieku Oy
kieku-kananmunat.fiVisual Preview
Kieku Oy on vuonna 2007 perustettu suomalaisten kananmunatuottajien omistama munapakkaamo. Omistajatiloihimme kuuluu tällä hetkellä 18 suomalaista munantuottajaperhettä, joista useammassa on kananmunia tuotettu jo useiden sukupolvien ajan. Tuottajiemme asenne ja vankka ammattitaito takaavat, että Kiekun pakkaamat munat ovat vastuullisesti tuotettuja, turvallisia ja terveellisiä, puhtaita luonnontuotteita. Munien tuotantoketjussa tärkeitä arvoja ovat kanojen ja ympäristön hyvinvointi. Kieku on kuorellisen kananmunatuotannon edelläkävijä. Loimaalla sijaitseva pakkaamomme on Suomen nykyaikaisin. Pyrimme olemaan Pohjoismaiden tehokkain munapakkaamo. Yhden työpäivän aikana kananmunia pakataan meillä noin miljoona kappaletta, mikä tarkoitta vuodessa lähes 250 miljoonaa kananmunaa. Pakkaamolta munat matkaavat keskusliikkeiden kautta suomalaisten ruokapöytiin. Vuodesta 2021 alkaen olemme pakanneet myös omien kanaloidemme munia. Säkylän Munakori Oy:n yhteiskanala on Kieku-pakkaamon suurhanke ja 16 omistajatilan yhteinen ponnistus. Tällä hetkellä Säkylän Munakorin neljässä kanalassa on munijoita yhteensä 140 000 kanaa ja niiden vuosituotanto on noin kolme miljoonaa kiloa. Säkylän Munakorin munat pakataan Kiekun pakkaamolla, Loimaalla, mutta varsinaiselle pakkaamotoiminnalle on kuitenkin Säkylässä vaatimusten mukaiset tilat. Pitkän tähtäimen suunnitelmana on, että jatkossa kaikki Säkylän Munakorin munat myös pakataan Säkylässä. Tulevaisuudessa myös kanaloiden määrä kasvaa – tilaa on kaikkiaan noin 16 kanalalle. Tervetuloa seuraamaan kananmunan matkaa. Ostamalla Kiekun kananmunia, tuet suomalaista yrittäjyyttä.
Why follow Kieku Oy?
EarlyFinder highlights companies showing breakout signals across traffic, marketing activity, and revenue proxies. Create a free account to monitor performance, benchmark against peers, and export curated lists to your workflow.
Revenue & Pricing
Revenue insights
Revenue insights locked
Sign in to access estimates, confidence ratings, and revenue benchmarks.
Unlock insightsMonthly traffic trends
Website visits over the past 12 months
Website traffic locked
Sign in to view full trendlines, YoY growth, and segment performance.
Unlock insightsTop keywords
Organic opportunities driving discovery
Traffic sources
Channel mix across the latest month
Traffic sources locked
Sign in to view acquisition mix and paid vs. organic breakdowns.
Unlock insights